Viisi vuotta sitten odotin. Odotin elämäni tärkeintä puhelua. Kesä oli helteinen, jotain aivan muuta kuin tämä kesä. Mutta minä en nauttinut. Joka päivä katsoin forecasta epätoivoisena tulevia säitä ja helteille ei näkynyt loppua. Helle teki jo entisestään huonon olon vielä heikommaksi ja päiväni kuluin makuuhuoneessa ilmastointilaitteen edessä maaten ja ristikoita tehden sekä lukien. Odottamienn oli piinavaa.
Kesä 2010 oli todellista odotusta. Ja jos olisin tiennyt miten hyvin asiat ovat viiden vuoden kuluttua, odottaminen olisi tuntunut vieläkin hitaammalta.Ne hetket kun vietin sairaalassa olivat erityisen hitaita. Te joille sairaalan päivärytmi on vieras voin kertoa, että sairaalassa aika etenee hitaasti. Aamulla heräät neulan pistoon, vatsasi kurnii jo. Alat odottaa aamupalaa. Aamupalan jälkeen odotetaan lääkäriä, Sitten osotetaan lounasta. Seuraavaksi vuorossa odotus tutkimuksiin tai toimenpiteisiin ja tämän jälkeen odotetaan päivällistä. Sitten saakin odottaa jo iltapalaa, jotta voi odottaa nukkumaanmenoa. Ja kun pääset nukkumaan, odotat aamua. Ja sama rumba taas seuraavana päivänä. Kaikki kulmionoituu siihe, että odotat, että pääset kotiin.
Työskentelen ikääntyneiden parissa yksityisessä hoivakodissa. Suurella osalla asukkaistamme on keskivaikea tai vaikea muistisairaus. Vaikka muistot katoavat ja ovet sulkeutuvat heidän mielessään hetki on tärkeä. Se hetki on ainut mikä merkitsee. Hoivakodin arki saattaa muistuttaa osittain sairaalan rytmiä. Meidän yksikkömme on kuitenkin lopullinen koti. En halua, että asukkaiden arki on ruoan ja muiden välttämömien toimien odottamasti vaan minä ja työkaverini teemme kaikkemme, jotta saisimme asukkaille sisältöä elämän iltaan. Haluamme, että päivään mahtuu merkittäviä hetkiä, Koska tämä hetki on meille annettu ja se on tässä ja nyt.
 |
| Lekottelua kesällä 2010, Vaikka nahka paloikin. |
|
|
Vaikka kesä 2010 oli odottolea ja ajoittain erittäinkin apeaa, opettelin jo etsimään niitä merkityksisllisä hetkiä. Hetkiä jolloin saisin ajatukset siirosta taka-alalle ja kokisin asioiden olevan hyvin tulevasta operaatiosta, kuolemanpelosta sekä heikosta olosta huolimatta. Kävin viikonloppureissulla ystävän mökillä, tein palapelejä, askartelin (minkä lääketärinöiltäni ja voinniltani pystyin) sekä näin ystäviä. Ja kun nyt muistelen noita hetkiä koen olleeni onnellinen kaikesta sairaudesta huolimatta. Lähipiirini on kyllä varmasti eri mieltä, mutta kesään mahtui monia hyviä hetkiä ja lopulta se puhelinkin soi ja lopputuleman jo tiedättekin.
Nyt elämässäni on kaikki kohdallaan. Haluan nauttia tästä hetkestä. Tietysti mielessä siintää jo Argentiinan kisat. (NELJÄ VIIKKOA ENÄÄ), mutta sitä ennen nautin elämän muista merkityksellisistä hetkistä, Rankoisto treeneistä ja onnistumisista, työmatkapyöräilystä,vaikkakin vesisateessa )uudella pyörällä entistä parempi hetki päivässä), ystävien kanssa ajanvietosta, illan hetkestä, kun painan pään tyynyyn ja tiedän, että saa nukahtaa sekä tietysti merkityksellisten hetkien luomisesta hoivakotimme asukkaille eli kaikesta mitä arkeni ennen kisoja sisältää. Ja nauttikaa tekin.
