Jännittävä kahvakuula

Eipä järin jännittävältä näytä tuo möhkäle kädensijalla, mutta jännitys tuleekin siitä tekemisestä.
Ja tekemistä tuolla möhkäleellä on paljon. Itse olen tutustunut vasta murto-osaan mahdoolisuuksista.

Molemmat tällä hetkellä käytössä olevistani sali-ohjelmista sisältää liikkeitä kahvakuulan kanssa, kiitos Rainerini joka ei ininääni itseni loukkaamisesta kuuntele. Ehkä jännittävintä on juuri tuo, sattuuko vai eikä satu, tai lähinnä kuinka paljon sattuu. Ja nyt en puhu tavallisesta lihaskivusta, vaan siitä kuinka voit epähuomiossa ja joskus ihan huomionkin kanssa teloa itseäsi tuolla möhkäleellä.
Epähuomiossa:
- Liike, jota Raineri kutsui kauppakassiksi.(Nimi on varsin osuva, koska itsehän aina kaupasta tullessani lennättelen kassia samoin) Kuula siis heilautetaan yhdellä kädellä eteen, napataan toisella kädellä kiinni edessä ja viedään toiselle sivulla ja taas sama juttu (No en oo hyvä selittämään näitä liikkeitä, koska en oo ammattilainen ja siksi laitoinkin tuon videolinkin).
Sitten voi jännittää, että saako napattua siitä kuulasta edessä kiinni vai lentääkö se edessä olevaan peiliin tai treenajaan tai kenties omaan ohimoon. Eli valppaana pitää olla. Tehokas on kyllä sekä fyysisesti, että henkisesti.
-Kuulalla heilautus sivulta toiselle (Ei ole videolinkkiä eikä edes kuvaa joten tyydyn vain selittämään) elli Oikealla kädellä möhkäle heilautetaan kohti vasenta ohimoa ja toivotaan, että vasemman käden refleksit (sekä aivotoiminta) on mukana ja nappaa kuulan kiinni, ennenkö kolahtaa ohtaan. Tehokasta tämäkin, kaikinpuolin.
Huomiossa:
- Räjähtävä pystypunnerrus: olit sitten asetellut kuulat kuinka päin vaan, poistanut valtavan kokoisen hiertävän sykemittarin,  yrittänyt suojata ranteesi pehmusteilla, aina sattuu. Kuulat hakkaa ranteesi oitis mustelmille ja jännityksellä tarkistat lopulliset vauriot seuraavana päivänä.

Ihan on sävysävyyn "ranteen pehmustimet" kahvakuulien kanssa. Ei se auta. Aina saa mustelmia.

Mikäli et omista omaa saliohjelmaa helppo tapa aloittaa kahvakuulailu on mennä ryhmätunnille, jota omakin kuntosalini järjestää. Itsekin kyseiselle tunnille eksyin viime syksynä, huonolla menestyksellä tosin. En huomannut tuntien vaikeusaste koodikarttaa ja valitsin toki jonkin experience-tunnin jossa olin valmis muuttamaan vanhan sananlaskun muotoon: "Kuolema kuittaa kahvakuulatunnin päätteeksi." Elossa selvisin kuitenkin, ja nyt kun tuo värikoodi arvoitus on minulle selvinnyt on tarkoitus osallistua uudemman kerran, ja tällä kertaa hieman paremmin tasoani vastaavan tuntiin.

Oman elämänsä MacGyver

Tänään oivalsin jotain hienoa, jonka haluan jakaa myös teille rakkaat lukijani (kyllä, teille molemmille). Itse en tokikaan näin hienoa vertauskuvaa keksinyt vaan tämänkin opin sain mahtavalta vapaaehtoistyön organisoinnin kouluttajalta. Ja sen lisäksi, että oivallusta voin työssäni hyödyntää, ymmärsin jotain aivan perustavanlaatuista omista selvitytymiskeinoistani.

 

Kaikki  kahdeksankymmentäluvun ja yhdeksänkymmentäluvun eläneet tietävät Ihmemies MacGyverin, joka joutui mitä kummallisempiin pinteisiin ja vaaroihin. Mutta miten toimi MacGyver, ei siinä pohdittu, että "Miten minä nyt taas tällaiseen tilanteeseen päädyin?" "Miksi juuri minut lukittiin tänne 3 minuutin kuluttua räjähtävään betonisäiliöön?" MacGyver toimi. Löysi taskustaan kuulakynän jonka putkella intuboi tukehtumassa olevan ystävänsä., rakensi kumilenkistä ja  klemmarista  avaimen jolla lukittu ovi avautui ja purki pommin käyttäen apunaan vyönsolkea ja silmälasinsankaa. Ja selvisi.

 

Joissain asioissa eräänlainen syy-seuraus pohdinta on tietenkin hyväksi, mutta sellaiset asiat joihin ei ole itse voinut vaikuttaa täytyy vaan ratkoa, selvittää. Tietysti sitä joskus sortuu pohtimaan, miten toisin asiat voisiat olla, jos olisin elänyt täysin terveen elämän. Haluaisin ajatella nämäkin asiat rikkautena. Kuinka opettvainen lämänkokemus tämä on ollut. Kuinka mahtavia ihmisiä, joihin en muuten elämässäni törmännyt,  olen siirron myötä tavannut´. Kuinka paljon tiettyjä itsestäänselvyyksiä arvostaa, kuten omassa sängyssä nukkumista (Muistathan sairaalasänkysimulaattorin).

 

Mutta olenhan kuitenkin tavallinen tallaaja, en MacGyver ja siksi huonot hetket minullekin suotakoon, vaikka parhaani oman elämän supersankarina yritänkin.

 

Varsinainen MacGyver 21 yötä sydämensiirron jälkeen.

 

 Ja Tässä vielä mun alkutunnari, jos et ole vielä nähnyt.

 

Ja Blogilla on myös Facebook-sivut, jonne pääset tästä. Muistahan tykätä niin näet heti päivitykseni.

Päänvaivaa

Viime aikoina on ollut monenlaista päänvaivaa, ja siksi blogin päivityksessäkin ollut niin merkittävä tauko. Lupaan paranataa tapani, tai ainakin yritän parantaa. (kuulostaa sopivasti miedommalta ja helpommin pidettävältä lupaukselta.)

 

Eniten harmia aiheuttanut päänvaiva on ihan konkreettinen. Tasan viisi viikkoa sitten huomasin pääni olevan kipeä. Otin panadolin, ei vaikutusta. Ajattelin, että flunssa tulolla ja siitä kumma pääkipu, mutta flunssaa ei koskaan tullut, mutta pääkipu tuli, ja oli. joka päivä. Välillä laimeampana ja välillä sietämättömänä.

 

Ensimmäisen viikon lepäiltyäni särkevän pään kanssa, yritin käydä varovasti treenaamassakin. Hieman tavallista korkeammat sykkeet, ja välillä pahempi pääkipu, välillä ei vaikutusta. Kun kipu on pahimmillaan olen ottanut nimeltä mainitsematonta kolmiolääkettä, ja silloin olen suosiolla jättänyt treenit välistä (koska pelkään utuisessa olossani tiputtavani painon jalalleni tai rusentuvani johonkin oudoista kuntosalilaitteista).

 

Parin viikon kipuilun jälkeen alkoi hermo kiristyä entisestään. Meilahden keikalla mainitsin asiasta ja pääsin pään tietokonekuvaukseen. Tällä kertaa kuitenkin ilman sitä varjoainetta joka useita kertoja on saanut minut luulemaan, että olisin laskenut alleni. (Muka tuntuu kuin olisi aurinkorannalla, Hah!) Päästä ei löytynyt mitään poikkeavaa, mutta taas on todistettu yhden kerran lisää, että aivot löytyy.

Kävinpä myös optikolla, hierojalla ja vyöhyketerapeutilla. Poskionteloiden onttous tarkistettaan ja migreenilääkettäkin testasin, tuloksetta. Nyt on muutaman päivän ollut hieman parempi olo ja toivonkin, että mikä ikinä lieneekään, se on poistumassa ja pääsen takaisin treeniarkeen.

 

Toinen pienempi, mutta ei täysin vähäpätöinen päänvaiva. Voi Salatut Elämät minkä teki! Olisipa ollut hienoa jos olisivat vähän faktoja tarkistelleen tuossa sydämensiirtoasiassa ennen kuin kohtauksen sarjaansa, jota katsojalukujen mukaan joka kymmenes suomalainen seuraa, kirjoittivat. Tässä vain osa epäkohdista, joista stereotypioita vastaan taisteleva elinsiirrokas närkästyi.

1. Ei kenenkään sopivuutta elinluovuttajaksi aleta testailemaan ennen varmuutta aivokuolemasta. Eli ketään ei jätetä kriittisessä tilassa hoitamatta elimien toivossa.

2. Ei hyvänen aika pelkkä veriryhmän sopivuus riitä!

3. Suattaapi olla, ettei nuo yleislääkärit parityönä nuita siirtoja tee.

4. Tuskinpa viisikymppisen sydäntä laitetaan 8-vuotiaalle. (Vai onko tämä se syy miksi saan netin "laske ikäsi testeistä" 30 vuotta omaa ikääni enemmän.)

5. "Se sydän tulee Kittilästä" Ei tokikaan tiiä mistä se tulee ja hyvä niin.

6.  "Siellä onkin myrsky, niin ei se sydän pääse tulemaan"  Kuinkakohan monesti Suomessa on sellaisia myrskyjä, että elinsiirtolento perutaan?

7. Ja Melkosen freesin näköinen tyttö sydämen siirron jälkeen. Kyllä ollaan kun kaksi marjaa. Yhtä lailla on mustat silmänaluset näyttelijällä vielä siirron jälkeenkin.

 

Tämän nähdessään (n24h siirrosta) Ruustinna huudahti: "Onpas se terveen näköinen!"

 

Mut joo, se on vaan Salkkarit. Ps. toivottavasti nöäyttelijän naama turpoo samoin kuin kortisoonilla pumpattuna itselläni turposi.

No tuo epätodenmukainen elinsiirtomainonta telkkarissa ei nyt ainakaan auta rikkomaan tiettyjä stereotypioita elinsiirroista joihin sai taas törmätä lauantaiana Euroopan elinsiirtopäivän tapahtuman lomassa elinluovutuskortteja jakaessa.

Tytöt ja jättipallot. (Kuva: Meri Hiltunen)

 Onneksi myytinmurtajat on testannut, ettei ihminen voi lentää heliumpallon mukana. Muuten olis saattanut pelottaa.

 

Ps. Teille, jotka vain tylysti totesivat, elinluovutuskortista "Ei Kiitos"- tiedoksi.

Helsingin sanomien artikkelissa vuonna 2013 kerrotaan, kuinka Suomessa oli vuonna 2013 107 Aivokuollutta elinluovuttajaa. Elinsiirtoja taasen tehtiin 310. (Siirtoa odottaa jatkuvasti 300-400 potilasta). Tuostahan voi tyhmempikin laskea, että todennäköisemmin olet siinä porukassa, joka elimen tarvitsee, kuin toimit luovuttajana. (http://www.hs.fi/kotimaa/a1376456761816)

 

Ja nyt mukavaa ja ruskansävyttämää viikkoa!