Paskapallo

Ja heti alkuun, anteeksi kielenkäyttöni, mutta osuvampaa nimeä en voisi kyseiselle harjoitteelle antaa.
Jotta en suututtaisi molempia lukijoitani asiattomalla kielenkäytöllä, käytän jatkossa vain lyhennettä PP.

Tiedätkö sen tunteen liikuntatunnilta, kun pitää tehdä jotain, mikä on vaikeaa, sattuu ja pelottaakin vielä. PP:n kanssa sain kokea taas tuon nöyryyttävän ja hadistavan tunteen. Raineri ohjasi minulle tuon kyseisen liikkeen pari viikkoa sitten ja jo silloin ahdisti niin ,että tippa oli tulla silmään. Ja itse asiassa tuolla PP.llä on oikeakin nimi, Ugi.

Käyttämäni kuntosaliketju mainostaa myös kokonaista ryhmätuntia, joissa pääsee PP.n kanssa tekemään parempaa tuttavuutta ja ennenkö olin tämän ainoan tuttavuuteni sen kanssa kokenut, harkitsin jopa kokeilemista.

Mutta se liike, Seistään seinän lähellä, heitetään PP, kohti seinää, ylös, ja kopataan kiinni kyykkäämällä samalla. Tämä video on lähimpänä sitä, mutta lisättynä se heitto ja koppi.

Ja minä pelkään, että ranteisiin sattuu (muistan myös miksi en pelaa lentopalloa). Pelkään, että tuo jättimäinen pallo kolahtaa päähäni. Pelkään, että en saakaan koppia vaan pallo karkaa ja lentää muiden kuntoilijoiden päälle. Samalla tuntuu, että en osaa. Itkettää ja ahdistaa.

Mutta tiedättekö, mää aion silti tehdä sen. Oppia ja jaksaa tehdä sen liikkeen kunnialla. Koska se on niin epämiellyttävää, sen täytyy olla tehokasta. Ja kiusallanikaan en ota kevyempää palloa (tai oikeammin, en löytänyt sitä). Ja parin kuukauden kuluttua se ei oo enään kamalaa. Olen ihan varma, että kiltisti kun teen nyt vaikka tippa silmässä, niin tuloksia tulee. Minähän en luovuta.

Siinä se PP: odottelee ens kertaa.

Ps. Tänään eteisessä osui käsi kassiin jossa kuula odottelee kevättä. Ja minä odotan myös. Mielenkiintoista tulee olemaan nähdä paljonko talven  salitreenit antaa pituutta työnnölle Rainerin opeista puhumattakaan. Niitä odotellessa.

Hiihtäminen ei oo kamalaa!

Eilen olin hiihtässä. Ja olin muuten myös viikko sitten. Ja se ei ollut kamalaa. Vaan oikeastaan ihan mukavaa. Ja eilen hiihdin varmaankin kertamatkaksi pisimmän koko elämäni aikana. Eihän tuo 13 kilometriä niin huikea saavutus lopulta ollut, mutta en tosiaan usko, että koskaan aiemmin olisi päivässä edes 10 kilometriä hiihtämällä kertynyt.

Osa mukavuuteen selittyy tietysti hyvillä varusteilla, jotka ostin 2 vuotta sitten pohtien, josko hiihto voisi olla mukavaa. Tuona talvena kerran kävinkin laduilla, ja se taisi olla ihan ok. Viime talvena kerran olin jo päättänyt mennä, mutta vesisade yllätti ja vei pois ne vähäisetkin ladut täältä etelästä. Nyt oli siis korkea aika vähentää tuon suksitun kilometrin hintaa hyödyntämällä hyviä varusteitani.

Omistan siis pitopohjasukset, jotka varsin hyvin sopivat aloittelevalle hiihtäjälle, joka ei kuvittelekaan kokeilevansa luisteluhiihtoa. Niillä ylämäetkin menee rattoisasti ja alamäet minun makuuni liian rattoisasti vielä. Alamäet ovatkin pahin paikka. Ne pelottivat eniten. Olin varma, että sukseni luisuu pois ladulta ja lennän naamalleni kinokseen kuin jänöjussi mäenlaskussaan. Ehjin nahoin kuitenkin selvisin, kertaakaan en kaatunut.

Huono puoli pitophjasuksissani on se, että koska ne eivät kaipaa voitelua, en voi vahingossa törmätä pääministeriin suksienvoitelupisteellä. Onkohan Alexin turvamiehellä joku kuntotestaus työhaastattelussa, jotta pysyy perässä laduilla ja maratoneilla? Ja sitten vielä toive, jos joku suksisuunnittelija tätä lukee. Voisikohan saada sellaiset sukset markkinoille joissa on jarrut alamäkiä varten. Voisi olla joku sellainen Stiga. tyylinen poljin viritelmä. Tulevaisuuden urheilukeksintöpalkinto olisi taattu.

Kuvia ei hiihdosta ole, koska rakas hedelmäpelini alkaa olla melkoisen yhteistyökyvytön ja simahti kuvausvaiheessa. Mutta ilahdutanpa teitä maistiaisella viikon takaa, kun Mattisen kanssa kuvailimme tämän vuoden sponsorimainosta.¨

  Mä vahdin, että painot menee takasin paikalleen. Are you scared of me?

Ps. Myös ensi viikolla minut löytää laduilta, mikäli säiden herra on yhteistyökykyinen.