Tyhmyyteen en kuole

Ihmisen elämä on rajallinen. Sen tiedämme, ja sen tiedon olen omaksunut kaiken tapahtuneen jälkeen. En kuitenkaan halua elää elämääni ajatuksella, kuinka kuoleman sadonkorjuu odottaa oven takana. En kuitenkaan nää mitään järkeä houkutella Viikatemiestä yhtään aikaisemmin tulevaksi, vaan mielellään voisi pysyä omalla maallaan mahdollisimman pitkään ja tietyillä omilla toimillaan oveen muutaman lukon asentaa, ettei tuo kutsumaton vieras turhan aikaisin tule.

Pyöräilykypärä:
Tottahan se on, että kampaus menee pilalle ja kesäkuumalla kypärä on hiostava, mutta pahemmin se kampaus pilalla on jos joudut onnettomuuten ja kallo halkeaa. Eikä ne aivonpalatkaan kadulla kovin kauniita ole. Itsehän toki olet niin hyvä liikenteessä, että mitään ei voi sattua, mutta ikävä kyllä et ole liikenteessä yksin, vaan siellä on myös aika monta idioottia samoilla kastoilla, jotka kuvittelevat olevansa aivan yhtä mahtavavia.

Solarium tai auringonotto:

Tosiaanhan eihän sitä nykyään voi mitään tehdä ilman syövänpelkoa, mutta en myöskään ymmärrä miksi tieten tahtoen vaaralliseksi todettua UV-säteilyä haluaisi iholleen. Joku voisi nättinä toki pientä rusketusta pitää, mutta ennemmin olen rypäle kuin rusina. Enkä kyllä Tsernobyliinkään matkustaisi, vaikka se kuinka hyvän näköiseksi minut tekisi.

Tupakka:

Tarviiko tätä edes perustella. Eniten ihmetyttää ihmiset, jotka salilta ulos astuessaan sytyttävät tupakan. Väittäisin, että mikäli käyt salilla, välität edes jonkin verran terveydestäsi. Tässä pieni motivaatio kuva, joka puhuu puolestaan.

Tämän terveysnatsismin jälkeen on hyvä myöntää, että toki itse lipsun välillä täydellisen terveellisestä ruokavaliosta ja pitkistä yöunista, mutta jos on sydämensiirrosta selvinnyt niin pirun noloa se olisi tyhmyyteen eli kolmeen edellä mainittuun kuolla. 

Siirtoa odotellessa sohvalla makoillessa söin kerran luumua ja imeskellessäni luumunkiveä mieleen hiipi Äidin varoitus, kuinka makuulla syödessä voi ruokaa mennä henkitorveen. Se olisi ollut kyllä nöyryyttävä loppu, jos sydämensiirtojonossa kuolee tukehtuessaan luumunkiveen kun laiskuudessaan ja ahneuksissaan  makuultaan luumunkiveä imeskeli.

Vielä loppuun, Pitäkää toisistanne huolta, mutta vähintäänkin yhtä tärkeää on pitää itsestänne huolta.

Lomalla on aikaa..

Nyt on sitten loma. Eilen testasin Mäkelänrinteessä, miten todellisuudessa 50 metriä rintauintia luonnistuu. Onnistuihan tuo. Loppulukemaksi sain 1300 metriä, tosin tauotellen 50 metrin välein. Aika ei nyt ollut vielä ihan kisatasolla, mutta voitto sinänsä oppia tuo tekniikka jo niinkin hyvin, kun kuvittelen sen osaavani.

Tästä innostuneena, päätin, että jospa sittenkin panostaisin myös uinnissa kisa-asuun. Lomallahan on muutenkin aikaa syventyä nettikauppojen ihmeelliseen maailmaan. Todellinen uimapuvun hankinta on tällä aikataululla melko mahdoton tehtävä, mutta löysin hyviä ehdotuksia. Mahtava Uima-asukauppa, josta löytyy asu joka tilanteeseen, (ja ilmeisesti kaikenlaista muutakin mahdollista).

Omat suosikkini ovat seuraavat:

Batman-puku: Harhauta kanssakilpailijat esittämällä supersankaria

Säikäytä kanssakilpailjat Jokeri-uikkareilla.

Hämää kanssakilpailijoita, hämmentävä optinen harha.

Aiheuttaisiko tämä tarpeeksi hilpeyttä muissa kilpailijoissa, jotta unohtuisivat naureskelemaan, uinnin sijasta.

Tällä voisi aiheuttaa jännitystä katsojissa sekä itsellä, että pysyykö päällä. (Ja jos kellottajat ovat miehiä voisi neuvotella hyvät ajat).

Uintiraineri Iita sanoo, että ajattele olevasi merenneito. Tässä uikkarissa merenneitona uisin kyllä melkosen kovaa.

Niin, no Suomi-väreinä ei löytynyt, niin kai tämä olisi toiseksi paras vaihtoehto.

Tätä ei varmaan tarvitse edes selittää. Sopii teemaan.

 

 

Tosiasiassa taidan mennä vanhalla sydämellä Prisman lastenosastolta löydetyllä perusmustalla uikkarilla, mutta ehkäpä sitten Argentiinaan, mikäli sellainen suunnitelma toteutuu, hankin sen Suomi-värisen uikkarin.

 

Kahden viikon kuluttua on siiten jo uinnit uitu, ja kieltämättä jännittää, koska olen stalkannut kanssakilpailijoita. Vaikka onhan itse osallistuminenkin jo saavutus, miettien lähtötasoa. Nyt vaan kova tsemppi ja viime hetken treenit, kohta voi jo alkaa pakkamaan.



 

Ihminen, ei Ihmeidentekijä

Tämä viikko on alkanut sekavissa tunnelmissa. Edistysaskeleeksi voi lukea sen, että ostin itselle ihan oman kuulan. Tänään sain myös käsiini sen sopivan, uuden etuhaarukan pyörääni, jonka Mattinen tulee huomenna asentamaan. Takapakkia taasen on tullut traineri-asioissa. Tämän viikon treenit, jotka olisivat olleet nimenomaan kuulantyöntöä peruuntuivat minusta riippumattomista syistä, joten tekniikkaa joudun nyt ihan itsekseen harjoittelemaan. En aio silti luopua toivosta, vaan tehdä parhaani. Joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.

Kuula on, vaan työntäjä puuttuu.

Kiitollinen olen kuitenkin Fressille, joka minulle trainerikertoja antoi, ikävää vain ettei niistä nyt niin paljon irronnut kuin toivoin. Ehkä suurin apu on kuitenkin ollut se luotto ja kannustus, jota heiltä olen saanut. Ja saliohjelma on ehdoton, siitä kiitos rainerilleni. Saliohjelman myötä kuntoni on aivan eri tasolla, kuin olisi ollut pelkän ryhmäliikunnan varassa. Eihän sitä tiedä, jos vaikka nälkä kasvaa syödessä ja nämä EM-kisat ovat vasta alkupala matkalla kohti jotain suurempaa. Kiitos ja kumarrus myös lähipiirilleni sekä tietysti kaikille sponsoreilleni, joita on tullut melko hyvin ottaen huomioon, että mainokseeni oli painettu väärä puhelinnumero. Ja uinti kyllä sujuu mielestäni melko hyvin, ottaen huomioon lähtötason. (se realisoitui eilen nähdessäni avokkini uivan) Uintitreeneistä  kiitos Äpälle ja Iitalle.

 

Ilo on myös ollut seurata avokkini innostusta kohti terveellisempää elämää. Ei ole auttanut minun nalkutus, mutta sovitut traineriajat, ovat olleet hänelle se suurin kannuste ottaa itseään niskasta kiinni ja raahautua salille. Ja tuloksia näkyy. Apunaan hänellä on toki trainerin lisäksi ihmeidentekijä Gillian Mckieth. Tavatessamme englantilaisesta aamupalasta avokilta jäi lautaselle paistettu tomaatti, joka oli jotakuinkin ainoa terveellinen osa. Juhannuksena risteillessämme se paistettu tomaatti kelpasi hyvin, ja minä söin jälkiruokia hänenkin puolesta.

"Mitä laivalla tapahtuu, se laivalle jää" Ähtäriläinen sanonta. sehän koskee myös syömisiä?

Muutama päivä kesälomaan, joka osaltani tulee olemaan vielä kovaa treeniä. Uimapaikka vaihtuu Mäkelänrinteelle, Fressin pikkualtaan jäädessä lomalle. Toisaalta ihan hyvä,  näänhän samalla mitä se 50 metriä tulee olemaan kisoissa, enkä säikähdä altaan päässä edessä olevaa matkaa. Ja mikäs se on taas hybridillä pyöräillessä vähän pidempiä treenimatkoja. Mitäs veikkaatte kauanko Mattinen sitä asentaa, kun pyörän kiinnittäminen kuljetustelineeseen vei 1,5 tuntia. Kiitos vaan Mattisellekin uhratusta ajasta.

Ready, Steady, Go!

Kisat lähestyy ja edelleen on vielä paljon treenattavaa. Kuulantyöntö on vasta ajatuksissa. Huomenna olisi tarkoitus siihen perehtyä Rainerini kanssa. Tämän jälkeen tiedossa vielä uintia Iitan ohjauksessa, Perjantain ohjelmassa juoksua ja lauantaina salia. Vastapainoksi tänään olikin vuorossa palauttava treeni ja Bodybalance. Edellisestä bodybalancesta olikin mennyt taas aikaa ja ohjelma oli vaihtunut. Ja sen huomasi. Uusi ohjelma tuntui erittäin haastavalta, ja osa aika meni ihmetellessä miten voi osoittaa raajat niin eri suuntiin, kääntää niitä joka nivelestä ja tämä kaikki yhdellä jalalla seisoen.

Yksi iso askel kohti kisoja tuli otettua tänään. Sain nimittäin kisa-asun sovitukseen, kun itse Super-Marjo porhalsi Nonamen paketin kanssa työpäivän päätteeksi pikavisiitille.

Tässä yksi kokonaisuus. Ihan varma en ole tuon paidan käyttötarkoituksesta, mutta kai se päällä voi vaikka kuulaa työntää.

Tällä topilla luulisi tarkenevan maastojuoksussa.

Ja sitten vielä Suomen Juhannussäähänkin sopiva edustusasu. Tähän muuten sopisi juuri sun firman logo mahtavasti.

Printit kisa-asuista vielä puuttuu, eli nyt vielä ehtisi saamaan näkyvyyttä tuossa hienossa takissa, jota aion kyllä vähän muutoinkin käyttää. Selkään tulee joka tapauksessa FINLAND vaikka houkutus olikin suuri painattaa sinne CORN FLAKES.

Ps. Eilen sain lupaavan sähköpostin Fillarikellarista. Saattapi olla uuden etuhaarukan löytyminen lähellä. Toistaiseksi kitkutan töihin vanhalla maastopyörälläni. Tuleepahan tehokas treeni, kun on niin raskas ajokki.

 

 

Perjantai 13.päivä

Perjantai oli varsinainen 13.päivä. Työmatkalla laskettelin mukavaa 16 kilometrin tuntivauhtia tunneliin ja sitten tajuan, että nyt törmään toiseen pyöräilijään. Hetken tunnen ilmalennon ja sitten hämillään mietin maassa olenko ehjä? Onko toinen ihminen ehjä? Onko mun uusi pyörä ehjä. Päässä kumisee, mutta kypärä on päässä ehjänä ja pääkin. Vertakaan ei tule kuin sormesta. Kolarikaverilla ei ole kypärää eikä ole varma onko lyönyt päätään. Olen pahoillani ja kerron sen kolarikaverille useasti. Hän vain mulkoilee, testaa pyöränsä toimivuuden ja ottaa numeroni vahinkojen varalta. Olin ehkä aavistuksen hänen kaistallaan, mutta myöntää kuitenkin ettei ehkä itsekään ollut täysin omalla kaistalla. Kolarikaveri pyöräilee pois. Tajuan ettei mun pyörällä toistaiseksi ajeta. Ohjaustanko vinossa ja sitä en saa käännettyä. Ilmoitan töihin, että olen myöhässä, kolaroin. Ja sitten tulee järkytys ja itken. En kipua, vaan säikähdystä, järkystystä, Sitä tunnetta, kun ymmärrät törmääväsi toiseen ja tiedät että se on ainakin osittain omaa syytäsi.

Kipuja ei juuri ole, päässä vain vähän omituinen olo. Lähden kuitenkin työterveyteen tarkistuttamaan tilanteen ja ilmoittamaan tapaturmasta työmatkalla. "Juoppoustestit" joilla aivotärähdystä diagnosoidaan läpäisen melko hyvin. Kaularangassa tuntuu kipua ja se kuvataan. Mitään ei kuvissa kuitenkaan näy, ja saan luvan mennä jopa varovasti treenaamaan ja käynkin töiden jälkeen uimassa ja tekemässä intervallia Rainerin kanssa. Tosin, matka taittuu bussilla.

'

Mattisen kanssa haimme iltasella pyörän. Kahden tunnin sovittelun jälkeen saimme pyörän kiinnitettyä Mattisen uuteen "hienoon" pyöränkuljetustelineeseen. Kuulostaa varsin näppärältä, vai mitä?

Työkaveri diagnosoi jo pyörässäni etuhaarukan vääntyneen. Ihme kyllä, vanne on suora eikä muutakaan vahimkoa löydy pyörästä. Soittelen paikalliseen korjaamoon, jossa tuomio on karu. "Tuskin kannattaa etuhaarukkaa vaihtaa, osta uusi." Vai uusi? vastahan minä ostin 3 viikkoa sitten ja ihan paras oli tämä pyörä, levyjarrut ja kaikki.

Eilen aamuna valkeni totuus kropan tilasta. Olkapää kipee, niska kipee, jalat mustelmilla ja toisessa reidessä valtava kuhmu. Pieni naarmu sormessakin näyttää tulehtuneen. uusi reissu siis työterveyteen ja loppujen vaivojen arviointi, antibioottikuuri ja jäykkäkouristusrokote. Iltapäivällä Mattinen kävi irroittamassa vääntyneen etuhaarukan ja alkuviikolla alkaa uuden osan metsästys.

Ensi viikolla on myös uuden pyöräilykypärän osto edessä. Taitaa olla paluu vanhaan romuun kunnes, tai edes jos saadaan mun ihanaa hybridiä ikinä kuntoon. Ihminen on kuitenkin ehjä näillä näkymin, muutamia pintanaarmuja lukuunottamatta.

 On muuten mehevä kuhmu tuossa isoimmassa mustelmassa. Salilla kattovat pian, että onpa sillä iso toinen reisilihas.

Tänään on kuitenkin suunnitelmissa uintitreenit Äpän kanssa. Ja kyllähän nää mustelmat nyt luo ainakin katu-uskottavuutta uikkarit päällä.

Mission impossible, NEVER!

Tällä viikolla olen ottanut taas yhden edistysaskaleen, mikä on erittäin oleellinen ajatellen kuukauden päässä häämöttäviä kisoja. Uintini on edistynyt huomattavasti ja siitä saan kiittää huippuvalmentajia, joiden luotto osaamiseeni on ollut huomattavasti vahvempi kui oma luottoni.

Ensimmäiset askeleet kohti oikean rintauinnin saloja otin maaliskuussa apunani työpaikkani fysioterapeutti Äppä, jolle olin ohimenne maininnut tavoitteestani. Hyvä, että mainitsin, hänpä oli myös uimaopettaja ja muutenkin mahdottoman monipuolinen ja taitava löytämään, hoitamaan ja neuvmaan miten hoitaa mitä ihmeellisimmät jumit, joita välillä on matkalleni sattunut. Äpällä oli heti kova usko, että musta uimari tulee, vaikka kuulikin ensimmäisten treenien aikana kahdeksan kertaa, kun totesin "nyt mää hukun". Äpän opista jäi hyvät vinkit tekniikan harjoitukseen itsekseen treenatessa.

Tällä viikolla otin seuraavan edistysaskeleen. Mutta miten siihen pääsin, se on hämmentävää.
Kuntosalini Fressi lupasi auttaa minua projektissani ja tarjosi minulle 10 trainertapaamista kisoihin valmentautumista varten. Tiistaina oli ensimmäinen tapaaminen jo tutun Rainerini kanssa. Olin tulossa Meilahden hotellilta, jossa kurkkivat ultraäänellä mystistä rasvapattia käsivarrestani. Päätin sitten oikasta pyörällä, vähän eri reittiä, kuin tavallisesti.

No, luulis jo minunkin oppineen, ettei kannata minun suuntavaistolla lähteä oikomaan. 

Tuli sitten kiire, kun noin hienosti oioin 7 kilometriä olikin 13,5 kilometriä. ja myöhästyin vielä sovitusta trainer-ajasta. Altaaseen päästyäni Rainerini tuli kertomaan "ilouutisen": Heillä on aloittanut uusi traineri, joka osaisi minua paremmin ohjata uinnissa, onhan hän sentään entinen kilpauimari. No, mulle se ei ollut iloinen uutinen. Mietin vaan, olinko niin epätoivonen tapaus, ettei trainerini minua haluakkaan ohjata. Pettymystäni nielien yritin seurata uuden trainerin ohjeita ja päätin mielessäni, että "Hitto, minähän otan tästä kaiken irti ja parhaani teen, että opin uimaan!".

Ja tämäkin traineri-Iita uskoi minun siihen pystyvän. uskoi enemmän kuin minä itse. Viimeistään trainerin sanoessa, että "vesi on meille luonnollisempi liikkumismuoto kuin pyöräily, päätin, että jos kerran pyöräilläkin osaan, niin miksen oppisi uimaan". Uimalasit oli vielä olleet käyttämättä, kuten myös uimalakki, mutta niitäki Iita kannusti käyttämään, jotta tottuisin. Ja lupasi jopa tulla altaaseen ensimmäisellä kerralla kun alan päätä pinnan alle laittamaan uidessa.

Keskiviikkona menin sitten Iitan kannustaman itsekseni taas uintitekniikkaa harjoittelemaan tavoitteena vähän totutella myös vedenalaiseen maailmaan. Ja tunnin kuluttua se tuntui jo lähes luonnolliselta. Puolet pienestä altaasta meni jo oikealla tekniikalla. Ja eilen koko allas. Hitsi, mää opin sen.

Uinti on vakavaa hommaa, niinkuin ilmeestä näkyy.

Tässä vaiheessa tietty joku jo miettii, että: "mitäs hittoa, tyyppi on ilmoittautunut uintiin kisaamaan eikä edes osannut uida." Mutta mä haluan tehdä sen oikein, ja lapsuuden epämääräsillä uintiopeilla se ei onnistu. Etenkään 20 vuoden täyden liikkumattomuuden jälkeen. Haaste itsessään tehdä jotain aivan uutta, ja näyttää ennen kaikkea itselle, että musta on siihen.

Kiitos Raineri, Äppä ja Iita. Hyvä kun te uskotte enemmän kun mää, vaikka ehkä sitä uskoa on tällä viikolla itseltäkin alkanut löytyä.

Tänään onkin ollut lepopäivä. Osittain eilisaamun sattumuksen takia, josta lisää lähiaikoina.

Ps. Mun Raineri ei hyljännytkään mua, vaan yhteinen taival hänenkin kanssaan jatkuu muihin lajeihin keskittyen.

Three steps to rollercoaster

Tänään olen tehnyt taas jotain, mitä en olisi uskonut tekeväni ikinä. Linnanmäki-vierailuni ovat rajoittuneet lähinnä kummitusjunaan, maailmanpyörään ja vekkulataloon )sekä noloon taikasirkukseen. Vuosi sitten en kokenut jääväni mistään paitsi, vaikken uskaltautunutkaan laitteiden kyytiin. Tänä vuonna uteliaisuus alkoi nostaa päätään. Mitä jos nauttisinkin vauhdin hurmasta, enkä saisi sydänkohtausta tai rytmihäiriöitä. Viimeisimmät muistot kuudennen luokan luokkaretkestä eivät olleet imartelevia. Olin saanut vihdoin luvan lääkäreiltä mennä laitteisiin ja toki suuntasin vuoristorataan. Tämän jälkeen tunnin voin pahoin ja sydän hakkasi tuhatta sataa. Rohkenin kuitenkin yrittää myös mustekalaan, josta ennen sydänsairautta olin nauttinut. En nauttinut enää. Loppupäivän pitäydyin laukkuvahtina koulukavereilleni.

Nyt olin päättänyt kuitenkin kokeilla, jospa tämä uusi sydän tykkäisikin pienestä hurvittelusta. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme avokkini kanssa Pikajunaan. Katsoin, ettei ole kovasti mäkiä ja vain kaksi kierrosta, jotka menevät nopeasti, jos tuleekin paha olo.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen aloinkin nauttia kyydistä.

Olin hämmentynyt.

 

Seuraava askel oli Linnunrata. Sisävuoristorata, josta ei oikein tiennyt mitä tuleman pitää. Ainakaan se ei kovin korkealle voisi mennä, kun ei se rakennuskaan kovin korkea ole.

Ja mukavaa oli senkin junan kyydissä. Vaikkakin toisella kertaa olin menettää kuuloni takana istuvan kahden tytön kiljuessa.

Enää oli jäljellä viimeinen askel: Oikea ja aito vanha vuoristorata. Sama jonka kanssa vanha sydämeni riitautui 19 vuotta sitten.

 

Ja mä tein sen. Alamäet vihlaisi mahassa, mutta kyydissä olin. Kädet tärisi kyydin jälkeen mutta sydän voi hyvin. Ei ehkä tänä kesänä toista kertaa, mutta ensi kesänä varmasti.

Loppuun vielä hieman perinteisempi ohjelmanumero: Derby

Voittajan on helppo hymyillä.

 

Taisin vähän innostua lopulta, kun pikajuna tuli käytyä ajelemassa kahdesti, linnunrata neljästi, sekä kerran Vonkaputous ja vuoristorata. Kirnun jätät kyllä jatkossakin väliin, mutta jos ensi vuonna uskaltautuisi tulirekeen.

Alkaa muutamat muutkin pelottavat unelmat tuntua mahdollisilta ajatellen ensi kesää.

 

Okei, Tänä viikonloppuna piti kovasti treenata, mutta olinhan vielä vähän nuhainen ja toisaalta, kerranhan täällä eletään, Minä jos kuka sen tiedän, niin pitäähän sitä osata elämästä nauttia myös muutenkin kuin liikkumalla.

Hyvä ruoka, parempi mieli! Paitsi etten mä pahalla mielellä ollutkaan. Kiva kun Linnanmäeltä saa myös oikeaa ruokaa nykyään. Ilonan maksa oli oikein hyvää. Ps. Ilonan tarjoilija voisi ottaa tuosta kappaleen ensifraasista oppia.

 

 

 

 

 





NiceRun!

Harhaanjohtava nimi. Ei juokseminen ole mukavaa, vai onko? Siihen nautintoon minulla on vielä matkaa, vaikka monesta muusta jo iloa löydänkin, mutta vakaasti olen senkin mukavuuden  päättänyt löytää. Olenhan ilmoittanut yhdeksi lajiksenikin maastojuoksun.

Tänään oli hyvä mahdollisuus etsiä sitä mukavuutta juoksemisesta. Hiukan mukavuutta haittasi kuitenkin vielä nuhainen olo, joka selvästi näkyi sykkeissä, enkä halunnut ottaa mitään riskejä. Tässä tapahtumassa oli kuitenkin suurempi nautinto hyvä seura ja tutun porukan yhteishenki.

Tietysti olin hankkinut työporukalle hyvän tiimiasustuksen.

 

Paidat antaessa totesin kyllä, että jos joku on paidan ajatusta vastaan saa lainata minulta tussia ja kirjoittaa selkään "Henkilökohtaisesti olen kyllä eri mieltä!", mutta eipä kukaan minulta tussia pyytänyt, joten joukkueen hyvä henki säilyi.



 

Ennen "juoksulle" lähtöä olikin sitten vuorossa se "Nice osuus".

Hieman olin kyllä pettynyt kun työystäväni Catonius, joka suuresti esitystä ihaili ei päässyt lavalle osallistumaan interaktiiviseen esitykseen, mutta ehkäpä voisimme tilata saman esityksen työpaikkani juhannusjuhlille koko yhteisön iloksi, vai mitä?

Tästä en ole ihan varmaa oliko tämä nice vai run, mutta nais ainakin. Espoonlahden Fressin tytöt vetivät porukalle hyvin "Sh'bam"maisen alkulämmittelyn, eli hukassa olin. Ihan hauskaa kuitenkin, jos ei ota huomioon, että sai pelätä ettei työkaveri "vahingossa tilanpuutteen takia" huitaisi sinulle mustaa silmää.

Siiten oli vuorossa se oletetusti epämukavampi osio, eli Run. Kuten jo mainitsen juoksemisen jätin suosiolla ja suurin osa matkasta rantaraitilla meni jutellen mukavia toveri Catoniuksen kanssa ja varoen edessä kävelevien sauvailijoiden teräviä keppejä, jotka viuhuivat välillä pelottavan lähellä silmiä.

Ja loppuun vielä kerran nice, mukava piknik tiimin kanssa auringossa, joka kyllä lopulta muuttui sateeksi. Seura oli kuitenkin parasta ja eväätkin maistui mukavasti. Tietysti maistui, kun makuaisti ihan hukassa nuhan takia. Tiimikavereiden mielestä omituiset hernerouhepalat olivat karmivan makuisia, mutta söin ne hyvällä ruokahalulla ilman makuaistiani.
Kiitos, Hyvä Me!
Viikonlopusta toivon nuhatonta ja treenintäyteistä.
ps. Olisi voinut ajatella, että tämä oli elämäni ensimmäinen NiceRun, mutta olinpas samaisessa tapahtumassa ehkä kuusi vuotta sitten, huonolla sydämellä ja pahoinvoivana, osallistuin silti ja kävelin silloinkin maaliin.

 

Urheilija ei tervettä päivää nää?

Tarua! Sen jälkeen kun aloin liikkua säännöllisesti ja kiinnittää huomiota syömisiin, olen ollut terveempi kuin koskaan aiemmin. Okei, viimeisen viikon jäljiltä ei ole vielä ihan terve olo. Torstaina alkoi joku lentsu, mutta tänään tuntuu jo että ollaan voiton puolella. Viime syksynä sairastin kahdesti samankaltaisen lentsun. Erona oli tosin se, että kestivät neljä viikkoa neljän päivän sijaan. Maaliskuussa oli myös lenssu, mutta se oli onneksi tällainen pikaversio kuten tämäkin tuntuu olleen. Selkäkään ei ole oireillut ja Luuvalo tuntuu sammuneen.  (Kop, kop, puuta koputan).

Tietysti olen parannellut itseäni lepäämällä ja hyvällä ravinnolla. Levon jälkeen paras lääke flunssan on valkosipuli. Kovettuneeseen ruislimppuun upposi helposti puolikas valkosipulia ja hieman ruokaöljyä ja voil'a, herkulliset valkosipuliruistikut on uunia vaille valmiit. Pitää myös avopuolison loitolla.



Flunssassa ei toki ruokahalu ole ylimmillään )jotain positiivista, joten silloin voi antaa myös vähän periksi houkutuksille. Toisin sanoen palkitsen itseäni rangaistuksella, kun syän jotain mikä ei nyt niin terveellistä aina ole, mutta pienillä jekuilla tämänkin voi muuttaa vähän paremmaksi, eli Crumble (Olisiko se nyt sitten Suomennettenu hedelmä-kaurapaistos. Hedelmiksi sopii mitä vaan kaapista löytyy, minä käytin raparperia, nektariineja ja omenaa. Rasvana vain hieman kylmäpuristettua kookosöljyä ja makeutuksena taatelisiirappia ja hunajaa (joka on myös avokkini mielestä ilmeisen hyvä flunssalääke). Makua voi vielä lisätä vaniljansiemenillä ja kanelilla. Ja annoksen kruunaa..... Rasvaton maito. melkein kuin vaniljakastiketta.



Mutta jottei menisi ihan ruokahifistelyksi, toivon teiltä lukijoiltani apua erään asian selvittämiseksi.

Flunssassa tulee käytyä nimeltä mainitsemattomalla yksityisiä terveyspalvelujatuottavalla yrityksellä, josta työpaikkani ostaa työterveyspalvelut. Flunssassa käynti etenee yleensä hyvin samalla kaavalla. Kysellään oireet, katsotaan kurkkuun ja lopuksi katsotaan nenään. Ei kuunnella keuhkoja, sydäntä, ei katsota korvia, mutta nenään. Aina. ja juurikin sillä välineellä mikä paremmin mielestäni korvaan sopisi. Kovasti on alkanut mietityttämään, mitä ne etsii nenästäni? Hernettä? Ehkäpä ensi kerralla sinne herneen sujautan ennen käyntiä niin löytävätpä etsimänsä.

Nyt kuitenkin herneet pois nenästä ja toivottavasti huomenna taas sorvin ääreen ja torstaina NICE RUN, Espoo. Sanotaan Kunnolla yhdessä Kyllä elinluovutukselle.