Luottamus omaan kehittymiseen on vieläkin kriittistä, mutta toki nyt myönnän, että sitä on tullut huimasti viimeisen kahden vuoden aikana. Mutta yksin en olisi tähän pystynyt. Ja siksi haluan kertoa ihimsestä joka on ollut minulle tärkeä ja suuri motivaattori tällä urheilun saralla.
Kevättalvella 2014 tapasin ensimmäistä kertaa personal trainer Jessica Reimanin. Hieman epäonnisen ensimmäisen Trainer-kokeilun jälkeen olin erittääin skeptinen. Tunti Jessican seurassa kului kuin siivillä ja tuon tunnin päätteeksi minulla oli käsissäni elämäni ensimmäinen saliohjelma. Mutta mikä parasta, minulla oli tunne, että minuun uskotaan, minua kannustetaan ja se potentiaalin kipinä on löydetty.
Viimeisen puolentoista vuoden aikana Jessican kanssa on koettu uskomattomia treenejä. Treenejä joihin en ikinä kuvitellut pystyväni. Ja mikä parasta tiedän nyt niihin pystyväni, koska jos Jessican seurassa olen sen kunnialla suorittanut, miksen onnistuisi nytkin. Ja se tunne, kun voittaa itsensä, kun Jessica pistää juoksumaton rullaamaan minusta aivan liian kovalle ja sanoo, että kyllä tässä 2 kilometriä menee, ja niin se tosiaan lopulta menee. Se on makeampi kuin yksikään suklaakakku.
Ja olenpa Jessicalta myös oppinut miksi ruokapäiväkirja aika ajoin on hyödyllistä. Ja sekin ihan itseään varten. Kyllä sitä huomattavasti paremmin tiedostaa jokaisen syödyn turhan keksin, kun miettii hetken ennen nautintoa olenko edes nälkäinen ja kuinka sen herkullisen keksin jälkeen on sitten varmasti ihan yhtä nälkäinen.
Jessica, kiitos kun uskot muhun. Kyllä minä jo itsekin aina välillä uskon.
Minä en edelleenkään suuntaa bikinifitnekseen, en osaa poseerata saati pullistella lihaksia ja Jessican selkään vielä matkaa mutta silti..
.
No comments:
Post a Comment