Rajoittunut elämäni

Viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut olla mukana useissa asiantuntijoille suunnatuissa koulutuksissa kokemuspuhujana. Tehtävänäni on ollut Ns. Donorpolulla kertoa elämästä elinsiirron jälkeen. Yleisin kysymys johon olen saanut vastata on: "Mitä rajoituksia elinsiirto on tuonut elämääni?"

Itse koen elämäni olleen rajoittunutta ennen siirtoa, en siirron jälkeen. Ennen siirtoa elin elämää, joka oli monin tavoin rajoittunutta. Nuo rajat rakentuivat pikkuhiljaa, niin hissukseen, että opin niiden rajojen puitteissa elämään. Minulle oli normaalia, että 26-vuotias on työpäivän jälkeen niin väsynyt, ettei kavereita jaksa nähdä. Minusta oli myös normaalia, että rappujen käveleminen kotiini pisti rinnasta ja uuvutti niin, että teki mieli itkeä. Ruokahalu oli olematon ja paha olo vaivasi usein. mutta olinhan siihenkin tottunut. Karkki sentään maistui ja tyydytti energiavajetta. Sängystä noustessa silmissä pimeni, mutta ei hätää, en koskaan pyörtynyt kuitenkaan. Tiesin, että se menee ohi, kun menee kyykkyyn lattialle hetkeksi. Kesän kuumat, pahin kauhistus, ja ihmettelin miten joku tieten tahtoen lämpöiseen matkustaa. Ennen siirtoa en voinut kuvitellakaan miten paljon edellä mainitut asiat rajoittivat elämääni.

Ennen siirtoa sain käteeni punaisen kirjan, jossa oli tarkkoja ohjeita siirron jälkeiseen elämään. Mitä saa syödä ja milloin ottaa yhteyttä sairaalaan. Aluksi olin kauhuissani kuulosti siltä, että tulisin olemaan sairaampi ja herkempi kuin ennen siirtoa. Ensimmäiset kuukaudet siirron jälkeen olinkin erittäin tarkka monien asioiden suhteen. Puolen vuoden jälkeen minulle ehdotettiin töihin palaamista. Olin kauhuissani. Yhdeksän kuukautta siirron jälkeen pääsin työkokeiluun entiseen työpaikkaani vanhusten virikeohjaajaksi. Muutaman viikon kuluttua huomasin, että pelkoni infektioista sekä jaksamisesta oli turhaa. Vuoden kuluttua siirrosta pääsin palaamaan tuttuun työhöni täyspäiväisesti.

Rajoitukset, joita en tiennyt olevankaan totuttuani sairaan sydämen kanssa elämiseen,  katosivat pikkuhiljaa. Muutama kuukausi siirron jälkeen havahduin saunassa, etten voikaan pahoin lämpöisessä. Huomasin myös liikkuessa hengästyy aidosti, eikä tunne olekaan hengenahdistus. (Tässä tosin vieläkin muistuttelen ajoittain itseäni). Myös ruokahalu on palannut, ehkä vähän liiankin hyvänä.

Mutta ne rajoitukset, mitä siirto on tuonut. En voi syödä raakoja äyriäisiä. Onneksi olen ennen siirtoa maistanut kerran ostereita, niin tiedän etten jää paljosta paitsi. En myöskään usko, että Benjihyppyä suositellaan, mutta onpahan siitäkin kieltäytymiseen hyvä syy.  Enemmänkin on siis tullut mahdollisuuksia kuin rajoituksia. Ja paras mahdollisuus on tietenkin mahdollisuus olla ELOSSA!

Tässä vielä kuvaterveiset päivän teemasta: Kokemuspuhujana Hyvinkään Laurean SH-opiskelijoiden järjestämässä elinluovutustapahtumassa. Kiitos Katri, Susanna, Mari-anne ja Kukka mukavasta päivästä.