Sähläystä fiiliksellä

Viime viikonloppu oli kyllä ehdottomasti koko alkaneen vuoden paras. Ohjelmassa oli siis elinsiirto-porukan valmennusleiri Pajulahdessa. Ihan mahtavaa oli nähdä vanhoja tuttuja, Argentiinan matkaporukkaa sekä muita siirrokaskavereita. Ja koko viikonloppu siis hyvää seuraa, liikuntaa sekä ruokaa.

Mitä? Onko jotain sääntöjäkin?

Ennakkoon jo tiesin, että leirillä olisi tarkoitus päästä kokeilemaan uusia lajeja eikä tehdä pelkästään omaa lajitreeniä. Päätinkin ottaa kaiken ilon irti ja osallistua kaikkeen mahdolliseen. Hieman ennen sählyn alkua meinasin kuitenkin hannata, mutta onneksi vertaistoverit Pyry ja Gilius kannustivat mukaan. Ja olihan Gilius tuonut minulle lainaan sählymailankin, kun olin aiemmin pohtinut osallistumistani, koska eihän minulla ollut edes mailaa. Vertaistoveri Heikki jakoi alkuun säännöt, tai lähinnä listan aiheista joista saattaa rangaistuksia seurata. Hieman petyin kun tajusin, ettei saa taklata tai painaa vastustajaa maahan. Parasta kuitenkin oli pienen perusopin jälkeen päästä pelaamaan. Hiki virtasi ja ennen kaikkea oli hauskaa. Yläasteen muutamilta pakkotunneilta muistan sählystä vain, kuinka olisin halunnut pelata, koska se oli sen hetken mukavaa, mutta paremmat pistivät vaihtoon sydänvammaisen, kun eihän se osaa. Ja tietysti jo sitä ennen oli saanut seistä viimeisenä odottaen omaa nimeään kapteenin huutamassa huippujoukkuetta itselleen. ja Lopulta kun nimesi tuli, perään harmiteltiin kuinka nyt ainakin hävitään. Mutta nyt siis pääsin pelaamaan ja mahtavaa kuinka paremmat antoivat myös vähän tilaa ja huomioivat me vasta-alkajat. Kisalajia tästä tuskin itselleni tulee mutta huvikseen voin kyllä jatkossakin pelata.

Sählyn jälkeen päästiin kokeilemaan sulkapalloa. Sekin onnistui, kunnes selvisi miten pidetään mailaa oikeaoppisesti, missä kulmassa sulkapalloon lyödään ja kuinka aloituslyönnissä pallo pudotetaan ja siihen pitäsi sitten oikeassa kulmassa osua, jotta syöttö onnistuisi. No, siitä ei tullut myöskään mun laji vaikka sellainen huvikseen mätkiminen ilman tekniikkaa mukavaa olikin. Ja seuraavana aamuna löytyi kädestä ihan uusia lihaksia.

Hieman aiemmin karkasin sulkikseta, jotta kerkesin Helanderin Tuijan yleisurheilutreeniin. Porukka oli iso ja keskityimmekin lähinnä koordinaatioharjoitteisiin sekä kuntopallon kanssa treenailuun. Tehokasta tuokin. Sen tiesi viimeistään seuraavana aamuna lonkissa kun kääpiö oli harpponut muille sopivan pituisten aitojen yli.

Alkuillasta oli tarjolla vielä yhdet sählytreenit, suoraan ruokapöydästä. Vähän mietitytti tuleeko päivälliset paluupostina, mutta oli se vaan niin kivaa, että tuli sitten vielä ihan tosissaan pelattua melkein tunti. Voitte arvata, että tuosta kun pääsi saunaan ja iltapalalle, ei tarvinnut unta paljon houkutella.

Sunnuntaina päästiin vielä Helanderin oppiin juoksutekniikassa. Tehtiin koordeja, startteja ja telinelähtöjä. Pääsi piikkaritkin taas käyttöön ekan kerran sitten Argentiinan. Vaikeeta se juokseminen kyllä on, mutta vähän lohdutti Olympiaurheiljan kehut, että kehitystä on tullut. Ei ole siis ollut turhaa viime kesäinen kentällä hyppely. Loppuun pääsi vielä vähän kuulaa työntämään, ja se se vasta vaikeaa onkin. Siihen kun saisi täällä Etelässä vielä valmennusta, kun ei toi kaksi kertaa vuoteen nyt ihan riitä.

Kokonaisuudessaan mahtava viikonloppu. Ja innolla odotankin toukokuun valmennusleiriä, jolloin luvassa vähintäänkin yhtä hienoa meininkiä. Sitä ennen on kuitenkin ihan itekseen treenattava. Tai ei nyt ihan itekseen, olen nimittäin aloittanut Espoon Tapioiden Maratonkoulussa. Ja se lupaamani paljastus on, että tähtään ensi syksynä puolimaratonille. Suuria paineita en asiasta ota, onhan minulla melko monta muuttujaa enemmän matkassa kuin perusliikkujalla, mutta unelmia täytyy aina olla. Ja Meilahdestakin väläyttivät jo vihreää valoa, niin nyt vain peukut pystyyn, että jakaja on suotuisa mun pelikorttien suhteen.