Itseäni varten!

Olen jo aiemminkin kirjoittanut ajoittain vaivaamasta motivaation puutteesta. Olen kuitenkin kokenut viimeaikoina eräänlaisen ahaa-elämyksen liikkuessa. Tällä hetkellä Argentiinan kisoista tulee hämmentävää tietoa. Tuntuu, että kisajärjestäjillä on ongelmia, koska virallinen ilmoittautuminen ei ole vielä auennut. Mitä jos kisoja ei järjestetäkään? Onko koko vuoden työ mennyt hukkaan?

Tiedättekö, ihminen on itsekäs olento. Kaikki asiat joita täällä maapallolla teemme ovat jollain tavalla itsekkäitä. Vaikka esitämme joidenkin asioiden olevan vapaan tahtomme ja hyvyytemme aikaansaannosta, myös niissä piilee itsekäs ajatus. Kuten vapaaehtoistoiminta: vaikka siitä ei rahallista palkkaa saa, saamme siitä itsellemme mm.  hyvän mielen, tarpeellisuuden tunteen, auttamisen iloa. Kukaan ei tekisi sellaista vapaaehtoistoimintaa, jossa kokisi olevansa tarpeeton ja palkaksi aina vain haukkuja ja moitteita.

Myös liikkumisessa motivaationa toimii puhdas itsekkyys. Jokainen hetki jonka vietän liikkuen lisää suoraa hyvinvointia tulevaisuudessa itselleni. Lenkkipäivinä kun suuntaan aamulenkin hölkäten kohti työpaikkaa puolivälin jälkeen polvia särkee, sääriä särkee, jokaisella askeleella tunnen kuin joku työntäisi hammastikkuja jalkojen niveliini, mutta työpaikan häämöttäessä olo on silti mitä mahtavin. Minä tein sen! Joka kerta tuntuu kuin maaliviivan ylittäisi. Ei minulla ollut silti suurta joukkoa hurraamassa. En tehnyt sitä, jotta saisin mainetta ja kunniaa, mutta koko  päivän koen olevani oman elämäni voittaja. Ja kivut polvissa rauhoittuvat  päivänmittaan. Tänä iltana ei unta tarvitse houkutella. Tiedän myös, että ensi kerralla juostessa polveni jaksavat kipuilematta hieman pidemmän matkan. Ja jonain päivänä menee koko työmatka tuskatta.

Joka kerta salilta lähtiessä koen sen hyvänolon tunteen. Vaikka aina ei vastuksia lisätä, tulin silti salille ja tein parhaani. Niinä kertoina, kun koen treenin mennen heikommin yritän palautella mieleen aikaa jolloin pelkkä sängystä vessaan nouseminen vaati ponnistelua.  En mene salille näyttämään muille mihin minusta on, riittää, että näytän sen itselleni. Vaikka Rainerini on ammattitaitoinen ja kannustava, en minä häntä varten tuloksiani yritä parantaa. Itsehän minä tulokset voinnissani näen.  Minun ei myöskään tarvitse hehkuttaa sosiaalisessa mediassa treeniaktiivisuuttani, (vaikkakin  välillä on kiva herätellä sohvaperunoita) riittää kun itse tiedän mitä olen milloinkin tehnyt.

Ja tällä postauksella jälleen kerran kannustan kaikkia liikkumaan. Itsekkäästi voin ajatella toimineeni motivoijana jollekin lukijalle, ja itsekkäästi sinä voit nauttia siitä omasta hetkestä liikunnan parissa ja sen tuomasta hyvänolon tunteesta, koska hyvät ideat pitää mielestäni jakaa. Liikkuminen ja sen tuoma hyvinvointi on mahtavaa. Ja itsekkään liikkumisesi jälkeen  nauti myös itsekkäästi hyvistä unista ensi yönä.

 Mun oma hetki, ihan itseäni varten.