Eka kerta - CrossCore

Arvostan hyvää yöunta ja parhaiten unet nukun tietysti kotona omalla 10 vuotta vanhalla tyynylläni, jota kaverini kyllä kritisoivat hybvinkin rankoin sanakääntein. Viime yönä nukuin kuitenkin huonosti ja ensimmäinen ajatus oli jättää väsyneenä salitreenit tänään välistä. Varuilta ne kuitenkin työkassiin pakkasin. Töistä pyöräillessä päätin kuitenkin kävästä salilla edes pikaisesti. Hieman mielessäni kävi ovea avatessa, että perjantaisinhan on tuo omituisen kuuloinen CrossCore, joka on ilmeisen rankka laji. Kirjautuessani sisään näin sen kuvaruudulla edessäni. CrossCore. Ja sormeni hakeutui  kohti tuota mystistä sanaa ja kohta olikin kädessäni lappu elämäni ensimmäiseen CrossCoreen.

Niin sitä oltiin menossa kohti tuntematonta, taas. Muutamalle läheiselle ilmoitin suunnitelmasta, jotta löytävät ruumiini, mikäli kuolo minut tunnilla korjaisi. Ohjaajalle kättelyssä ilmoitin, että nyt on eka kerta ja yhtään en tiedä mitä tuleman pitää ja mitään en osaa. Sitten pääsinkin tutustumaan mystisiin nauhoihin.

Ensimmäinen tehtävä oli kiivetä jumalattoman korkeille tikkaille ja kiinnittää kahta hirttosilmukkaa muistuttava vekotin katon koukkuun. En katsellut alas ja sain narut pakoilleen tippumatta tikkailta. Seuraavaksi varmistettiin lenkkien pituus polvien korkeudelle. Onnekseni lenkit olivat valmiiksi oikealla korkeudella. Muutoin olisi pitänyt taas kiivetä tikkaille ja pelätä. Sitten alkoikin lenkeissä roikkuminen. Onnekseni niitä ei kuitenkaan kaulan ympärille kierretty vaan suurin osa liikkeistä tehtiin käsillä eri tavoin roikkuen ja keikkuen lenkeissä. Muistutti lähinnä ala-asteen liikuntasalin niitä jumpparenkaita, joissa ei koskaan saanut roikkua. Välillä hieman pelotti, että jos katon koukku ei kestäkään painoani ja romahdan mahalleni salin lattialle, mutta koukku kesti ja ihmeen hyvin kesti kuntonikin. Väillä kyllä hämilläni ihmettelin, miten kaikin eripäin niissä pystyikin roikkua, mutta ylpeä olen itsestäni.Tunnin lopussa ystävällinen herrasmies tarjoutui irroittamaan lenkkini katosta, ehkäpä olin tunnin alussa niitä kiinnittäessäni heilunut liian uhkaavasti tikkailla. Nyt tuntuu siltä, että huomenna sattuu vatsalihaksiin. Toivossa on hyvä elää.

Loppuarvio: 

Mikäli ohjaaja kysyy: " Ihan Ok."

Mitä ajattelen: "Ihan mahtavaa. Taatusti menen uudestaan mahdollisimman pian"