Menolippu Mar Del Plataan!

Ehkä vähän hermona ennen ekaa lentoa?

Kauas oli pitkä matka. Aivan niinkuin arvelinkin. Perjantaina 21.8. lähdin kohti tämänvuotista World Transplant games-kisakaupunkia Mar Del Plataa. Ensimmäisen etapin matkustin kisatoverin sekä avokin seurassa uudella lähijunalle lentoasemalle. Siellä vastassa olivat joukkueenjohtajat sekä suurin osa joukkuetovereista valmiina lähtöön. Itse en ollut kyllä ollenkaan valmis. Kauhistutti, jännitti, pelotti, mutta en todellakaan halunnut tulla muistetuksi siitä, etten uskaltanutkaan matkustaa.
 
Seuraava etappi oli Helsinki-Vantaalta kohti Frankfurtia. Jännitys jatkui. Frankfurtissa seikkailimme läpi ison lentokentän turvatarkastuksineen, jossa erityisesti Ipadini kiinnosti ja se tutkittiinkin tarkkaan erillisessä huoneessa. Lieneekö turvatarkastajia kiinnostaneen kuinka ihmeesä olen candy crushissa jo niin pitkällä?  Lopulta löysimme portille jolla koneemme meitä odotteli. Tässä vaiheessa pääni oli niin kipeä, etten enää osannut enää jännittää vaikka tätä hetkeä olin ennalta pelännyt.

Rovastille kuva elämäni isoimmasta lentokoneesta.

 Kun pääsin koneeseen sisään olinkin yllättävän rauhallinen. Ehkä se oli se jomottava päänsärky joka vei kaiken energian pelolta. Ja niin sitä lennettiin kohti Buenos Airesia. Lennon aikana katselin yhden elokuvan kokonaan ja useista alun. Ja sitten vähän nukuinkin ja nautin toki lufthansan avokätisestä tarjoilusta lähinnä tobleronen muodossa. Ihmeen nopeasti lento meni ja ihan lentoa varten ostamani aikuisten värityskirjakin jäi vähälle käytölle.

Laskeuduimme Buenos Airesiin n. klo 7 aamulla Argentiinan aikaa joka on 6 tuntia suomen ajasta jäljessä. Ulkona oli vielä pimeää ja kaupungin valot loistivat kauniisti. Lentokentällä pääsimme odottelemaan passintarkastukseen, jossa tuima Espanjaa puhuva tullimies tivasi hotelliani, jota en toki muistanut. Onneksi kisatoveri muisti ja pääsin läpi, vaikka näytinkin juuti sellaiselta rikolliselta, jonka hotellia kannattaa tivata. Tämän jälkeen kaikki matkatavarat läpivalaistiin, jottemme vaan tuo mitään sopimatonta maahan (kuten banaaneja). Tämän jälkeen pääsimme odottelemaan bussikyytiä kohti kisapkaupunkia. Tovin paikalliset vapaaehtoiset laskeskelivat ketkä laitetaan mihinkin bussiin. Sitten pakattiin bussi ja laukkuja nostellut apumies kävi vielä bussissa keräämässä pakolliset tipit, ennenkuin päästään matkaan.

Bussimatka tuntui huomattavasti lentoa pidemmältä, kappas vaan, kuun bussikuski ajoi 2 ensimmäistä tuntia vikasuuntaan. Tätä seurasimme joukkueenjohtajan navigaattorista. Muutama tunti ennen kohdetta ysähdyimem pikaisesti paikalliselle huoltikselle hankkimaan evästä. Vähäisitä jäljelle jääneistä vaihtoehdoista valitsin taikinanyytin, joka osoittautui Galzoneksi. Sain ensimmäisen argentiinalaisen makunautinnon, joka olikin siis käytännössä sulaa jusstoa millin ohuessa takinassa. Kyseinen juustomäärä vastaa minulla ehkä vuoden juustomäärää. Muutaman haukun jälkeen loput lensi roskiin ja tyydyin mukana tuomiini raakapatukoihin. Muutama tunti lisää pitkää suoraa tietä ja saavuimme Mar Del Plataan, juuri ennen piemän laskeutumista. Kaupunki oli kaunis rantakaupunki, tosin ilma oli kylmä ja ranta kuollut, olihan siellä talvi. Ei tarvinnut paljon unta odotella ensimmäisenä iltana ja kuinka hyvältä tuntuikaan suihku (Englantilaiset suihkut toimiikin oikeastaan aika hyvin), hammasharja ja sänky.

Vihdoin perillä. Matkaa yhdensuuntaisesti kertyi siis ainakin 13000 kilometriä. (Tähän ei ole huomioitu bussikuskin eksymistä).