Hopea ei oo häpeä! Eli Vilnan kisat osa 3.

Sunnuntaina oli vuorossa maastojuoksu. Säätiedotus lupasi hellettä. Oloni lupasi jännitystä.
Joukkueenjohtajamme kertoi, ettei sarjassani ole kuin 2 muuta, mitali on varma, mutta se ei ollut pääasia. Pääasia itselleni oli edelleenkin tehdä se niin hyvin kuin vaan pystyn. Toisen kilpakumppanin kanssa juteltua, selvisi, että hän aikoo kävellä koko matkan. Oma tarkoiyukseni oli hölkätä, ainakin vähän.

Maastojuoksupaikka oli puistossa, asfaltilla, varjossa onneksi enimmäkseen kuitenkin.
Kierrettävänä oli n. 2 kilometrin kahdesti. Ennen lähtöä jännitti, enkä edes oikeen tiennyt miksi. Onneksi sai tuo rakas Ambit olla kädessä ja musiikkia spotifystä. (Ei, kumpikaan ei ole maksanut minulle mainonnasta.)

Kuva: Jorma Huusko

Ready, set, GO! Yhteislähdössä tarkoituksella, en ihan eturivissä ollut. Brittiystäväni sanoi ainakin alun menevän samaa matkaa, mutta äkkiä sitä kuitenkin tuli himo yrittää vähän kovempaa. Sykkeessä oli 20 lisälyöntiä minuutissa jännityslisää, en ole ikinä tuollaisia sykkeitä nähnyt itselläni, eikä Meilahden herrat varmaan näitä uskoisi, kun "Ei siirtosydämellä tuollaisiin sykkeisiin päästä".

Kovin paljoa ei ole muistikuvaa matkalta. Edes pikkupätkiä kävellessä ei syke tuntunut laskevan alle 150. Kerran mittaria vilkaistessa näin tuon huipun 181! En ole ikinä tuollaista sykettä nähnyt harjoituksissa. Silloin järki käski vähän jarruttaa, vaikka jalat olisivat vielä kuljettaneet. Tuntuu, että enemmän hölkkäsin, kuin kävelin. Toisella kierroksella huomasin yhdessä kohtaa mukulakivipätkän, jota en ensimmäisellä kierroksella huomannut. Illalla muiden juoksijoiden kanssa puhuessa selvisi, että kyllä se siinä jo ensimmäisellä kierroksella oli, en vain ollut keskittyneenä sitä huomannut. Ihmeen nopeasti meni matka, ja yhtäkkiä näänkin jo maaliviivan ja kannattajat ojentaa minulle lippua käteen maaliinjuoksua varten. Ja pystyn jopa lisäämään vähän vauhtia loppua kohden.

Kuva: Jorma Huusko

Ihmeen nopeasti meni matka, ja yhtäkkiä näänkin jo maaliviivan ja kannattajat ojentaa minulle lippua käteen maaliinjuoksua varten. Ja pystyn jopa lisäämään vähän vauhtia loppua kohden.

Ja sis hopeaa tuli. Kultaa henkisesti, koska olin niin ylpeä omaan suoritukseeni ja aikaani. Pari minuuttia hävisin oman sarjani voittajalle. Ja kaikki tämä reilun puolen vuoden treenaamisella. Tavoite Helsingin kisoihin on siis selvillä ja maastojuoksu tulee ehdottomasti pysymään lajeissani vaikka erityisesti tuo juoksutreeni on ollut yhtä tervanjuontia.

Mahtavaa. Näitä fiiliksiä lisää!

(Naaman punaisuudesta voi päätellä vallinneen lämpötilan.)

Enpä olis ihan heti uskonut vuosikaan sitten, että tuossa ajassa minä, Liikuntaa vihaavaa ihminen juoksen 4 kilometriä Vilnan EM-kisoissa. Onneks jotkut muut uskoo, vaikka itse en aina uskokaan. Kiitokset siis Sponsoreille, Rainerille (Jessica Leppävaaran Fressistä) Super-Marjo, Avokki ja ne ystävät jotka ovat rinnallani tässä projektissa minua tukeneet. Toisaalta myös kiitos niille tyypeille, jotka päätään asiasta aukovat, niin pääsinpä näyttämään, mihin musta on ;)