Elämäni tärkein puhelu vol.1

Tuota tärkeää puhelua odottelin puolisen vuotta. Olinpa hankkinut oikein erillisen puhelimen ja liittymänkin siihen tarkoitukseen, ettei jokaista tulevaa puhelua tarviinnut hätkähtää. Sai myös hyvillä mielin laittaa peruspuhelimensa äänettömälle. Mikäs sen riemastuttavampaa olisi ollut kun herätä kännisen kaverin "ootko nukkumassa"-puheluun, kun luulee saavansa sydämen.

Sairaalaan olin antanut ohjeet, että siihen ei sitten muissa asioissa soitella. Oman luottohoitajani ollessa lomalla toinen hoitaja erehtyi soittamaan siihen kerran verikoevastauksia, mutta eipä erehtynyt toista kertaa. Ihminen on oppivainen.

Muualle kuin sairaalaan en numeroa antanut. Jossain vaiheessa kiusaus äityi kuitenkin liian suureksi ja tein muutamalle läheiselle pilapuhelun numerosta. Onhan siinä aika voittajaolo kun oma isä ei puhelimessa tytärtään lehtimyyjästä erottanut. Ja melkein sain kaupattua myös krokotiilinnahkaisen käsilaukun lankomiehelle. 

Elokuussa lähdin kuitenkin erääseen markkinatapahtumaan apujoukkojen kera myymään koruja, joita yritin tärisivillä käsilläni väsätä. Siellä sitten aamupäivän aikana havahduin, että puhelimet olivat  jääneet autoon. Kovasti sitten selittelin naapurikojun myyjille, että en mä nyt muuten niin tärkee oo, että aina täytyis tavoittaa, mutta uutta sydäntä odotellaan, niin täytyisi olla tavoitettavissa. Enpä vielä tuossa vaiheessa toki tajunnut, kuinka pian tuo punainen puhelin myyntipöydän nurkalla pirahtaisi.

Nykyään "Sydänpuhelin" on arvoisellaan paikalla kirjahyllyssä.