Super-Marjon matkassa

Viikonloppuna sain loistavaa ohjausta ja seuraa todelliselta Super-Marjolta.  Perjantaina kävimme yhdessä  jo tutuksi käyneellä salillani tekemässä kaikkea mikä ei ollut ollenkaan tuttua minulle. Varottelin häntä etukäteen epäsosiaalisuudestani treenatessa, mutta yllätin itsenikin puhumalla enemmän kuin tavallisesti.
Super-Marjo: Selälleen tuohon penkille ja näillä painoilla rintalihasta.
Minä: Kuinka painavat nuo on? Varmasti on liian painavat. En jaksa. Tippuu puntti naamalle ja huomenna on silmä mustana. Ei tuu mitään tästä.
S: Hyvät nämä on. Helposti jaksat.
M: Sano nyt, kuinka painavat? Lupaatko ottaa kopin jos en jaksakaan. Pelottaa, kohta mua sattuu.
No eipä sattunut, muuta kun lihaksiin, niinkuin  pitääkin. Silmät on mustana, mutta lähinnä myöhään yöhön jatkuneista keskusteluista.

Eilen olin ensimmäistä kertaa elämässäni urheilukentällä treenaamassa. Onneksi tästä koettelemuksesta ei  tarvinnut selvitä yksin vaan Super-Marjo oli edelleen matkassa.
Hypittiin ja pompittiin, juostiin ja laukattiin ja Marjon reippaassa ohjauksessa myös hiljainen mutinani jäi taka-alalle.

Erittäin keskittyneesti laukkaa hän.

(Kaksoselle tiedoksi, että ei, nämä eivät le kalsarit vaan "tavoitehousut".=

Eksyimme myös hieman urheilukauppaan ihan vain vilkaisemaan. Onneksi tosiaankin vain vilkaisimme, niin mukaan ei tarttunut muuta, kuin juoksupuku.

Nyt on siis hankittuna juoksukengät, juoksutrikoot ja juoksutakki. Vain juoksija puuttuu.